kuvistyö (kurssi 3) kirjan kansi!

Wanhat 2010

En saa mielestäni kampauksia ja mekkoja.. JA kampaajani Heidi on varattu koko 19. päivän, kun on vanhojen tanssit. Toivottavasti saan vielä jostain ihan kohtuuhyvästä paikasta varattua.. Tässä pari kampausta, joku noista on se minun :)





























































Kaikki on niiiiin syötäviä, että tulee olemaan vaikea päättää minkä valitsisi..

XO,

becca

Kuvaamataidon tunti, ja tarkoituksena koota oma mainos. Mainos tehdään käyttäen Photoshopia jonka takia luulin joutuvani pulaan. Aiheista ei sen sijaan ole minkäänlaista huolta, pää on pullollaan toinen toistaan mielenkiintoisempia ideoita. Ensin ajattelin mainostaa tanssitunteja, jotka ovat läpi elämän olleet juuri minulle niin merkityksellisiä.

Päädyin lopulta kosmetiikkaan. Mallinani tulee toimimaan yksi parhaista ystävistäni. Mainos korostaa huulia, ja yksi asia mistä olen tälle tytölle ollut aina kateellinen (paljastus) ovat huulet!

Huulikiilto on Lancômen tuote, mutta koska mielikuvitusta saa käyttää, aion mainostaa tuotetta jonkun muun, nuorekkaamman ja vähemmän klassisen brändin nimella.

Ala-asteesta asti tehdessäni kuvaamataidon töitä, minulla on ollut pakkomielle tehdä kaikki täsmällisesti ja oman kaavan mukaan. Kaiken tulee olla viimeisen päälle suunniteltua, ja mitään ei voi jättää kesken. Tänäänkin kyseessä on vain yksi työ muiden joukossa, jopa vähemmän tärkeä. Mutta on pakkon tehdä siitä upea. Pakko.

XO

becca

Ps. Miksi tein uuden blogin, kun ei ikinä tee mieli kirjoittaa sitä?

Yhtä pyytää jos saan

...vaikka niin ei oiskaan;
Väitä että oon ainutkertainen
niin että uskon sen
Toiset ei oo yhtä paljon.

Pmmp - Kiitos

Onkohan olemassa, missään päin maailmaa, tyttöä, joka tuntuu nauttivan itsensä kiusaamisesta näin paljon? Kaikki on hyvin sillä hetkellä, mitä juuri elää, ja tietää sen, varmasti kaikki on hyvin.
Ehkä liiankin hyvin? Ei kai sentään. Itsensä kiusaaminen voi tosin varmaankin ilmaantua eri ihmisillä eri tavoilla. Itse omaan värikkään mielikuvituksen, kuvittelen, ja sen jälkeen pelkään.
Onneksi vielä vain vähän. Let's keep it this way.

Self-pity & bitterness, undefeatable combination.

XO,
~becca

Helmiä

Tajusin juuri että jotain on rikki ja mulla on kylmä.

En valita. En valita, rakastan heitä vieläkin ja tulen aina rakastamaan, en halua heitä sysätä sivuun ikinä. Sitä vaan kun ihmisiä tulee ja menee ja kun tapaa helmiä, tajuaa kuinka erilaisessa ympäristössä todella on kasvanut. Mitä tapahtuu helmenkalastajalle joka näkee simpukassa helmen; upeimman helmen koskaan, ikinä-mutta se viedään häneltä? No mä kerron. Kun kävelee sitä tavallista reittiä himasta dösärille, näkee ehkä ensin häivän valkoista ja sitten meidät kaksi, siinä kävelemässä hymyillen sitä samaa vitun reittiä sille vitun dösärille. Meidän naurun saattaa kuulla.
Kuinka ihanaa meil olikaan ollut; hauskaa ja niin pinnallista ja kieroon kasvanutta, ja kuinka ihanaa se olikin. Sanon oli, koska jotain on tosiaan rikki, sitä ei käy kiertäminen tai kaunisteleminen (sen me osaamme.) Päätä itse mitä oli tapahtunu; ero, kuolema, ihan sama mulle. Mitä on ystävyys? Mitä?
Kaikki puhuu paskaa kaikista selän takana; kaikki kaunistelee omia tekojaan; ketään ei kehuta jottei kenelläkään vain nouse kusi päähän; ja niin ihanaa. Ja milloin tämänkin kaiken ymmärtää? No mä kerron.
Viime keväänä mä löysin helmen. Se oli niin sileä ja upea ja kun sitä katsoi, tuntui kuin millään muulla ei olis ollut mitää väliä. Ei ollu sekään täydellistä, mutta ehkä sitä vaan uskottelee itselleen tiedostamatta totuuden ja valheen eroa?

"Tämä on sitä mitä mä haluan! Tämä on sitä. Rakas."

Totuus on, ettei monihenkisessä seurueessa varttunut tyttö pärjää yhden ihmisen kanssa useamman sijaan. Ei, ei saa unohtaa, kuka on.
Mä en oikeasti enää tiedä mitä mä haluan tai mitä muut haluaa. Pointti on se että sen ymmärtää
silloin kun menettää sen helmen.
Kuulostaapa pateettiselta. Saattaapa johtua kaikki tyynni siitä seikasta, kuinka sitä järkyttyy kun kuulee sen, ettei olekaan jollekin yksi ykkösistä, samanlainen kuin sille menetetylle helmelle sillon, vaikka sen on koko ajan sisällään tiennytkin. Mutta kun sen kuulee. Se on konkreettisesti ilmoitettu ja voi sitä tunnetta vatsan pohjassa; kaikki tulee päälle ja tuntuu kun tiiliskivi putoaisi vatsan pohjaan, ja käydessä nukkumaan kaikki vaan pyörii päässä ja kysymys muodostuu huulille ihan hiljaa, sen ehkä jopa kuiskaa.
"Miten mä tähän jouduin?"

Mun unessa maitolasi kaatuu tasan sillä samalla hetkellä kun kaikki helmet putoaa lattialle, ja mä kompuroin niiden seassa ihan avuttomana. Sitten mä näen sen helmen, jonka mä haluan ensimmäisenä nähdä joka aamu kun herään ja viimeisenä kun käyn illalla nukkumaan. Se on likaisen ikkunan takana, ja ikkuna vaan likaantuu enemmän ja enemmän joka sekunti.

Se helmi on täysin mun saavuttamattomissa. Enhän mä voi ikkunaakaan rikkoa, siitähän saa vaan syviä haavoja.



[Kyseinen teksti on novellini.]

New blog without any new thoughts

Oh, when you were young

Did you ever love someone

so much you couldn't bare the thought of losing them?